Search
Close this search box.

SIIRTONURMEN ASENNUS- JA HOITO-OHJEET

SIIRTONURMEN ALUSTA JA ASENNUS

SIIRTONURMI JA POHJATYÖT

Siirtonurmi vaatii hyvän perustuksen eli pohjatöiden merkitys on suuri uudelle siirtonumelle. 
Valmisnurmi asennetaan aina saapumispäivänä. Yli vuorokauden lavalla seisonut siirtonurmi voi alkaa kärsiä kuivuus- ja homeongelmista.

Siirtonurmen alusta »

SIIRTONURMEN ASENNUS

Heti käyttövalmis siirtonurmikko on kaunis, vaivaton ja kestävä ratkaisu kaikkialle, missä nurmikkoa tarvitaan. Siirtonurmi voidaan asentaa kätevästi myös kalteville rinteille. Suoraan vanhan nurmikon päälle asennettaessa on hyvä kuitenkin laittaa paria senttiä multaa väliin.

Siirtonurmen asennus »

Katso video siirtonurmen asennuksesta »

Siirtonurmen hoito

Kastele huolellisesti asennuksen jälkeen

Asennuksen jälkeen valmisnurmen kastelu on erittäin tärkeää siirtonurmen hyvän juurtumisen kannalta. Ensimmäisten viikkojen aikana siirtonurmea tulisi kastella vähintään kaksi kertaa viikossa, jopa päivittäin, poutasäällä. Mikäli kastelu ei ole riittävää niin siirtonurmi kutistuu reunoista ja nurmikkoon tulee rakoja, mikä tarkoittaa että juurtuminen loppuu ja syntyy ruskeita kuivalaikkuja.

Tutustu tarkempien kasteluohjeiden lisäksi myös siirtonurmen leikkaamiseen ja lannoittamiseen.

Siirtonurmen leikkaaminen »
Siirtonurmen lannoittaminen »
Siirtonurmen kastelu »

Kestävä ja nopeasti juurtuva siirtonurmi

Jos haluat kestävämmän ja nopeammin juurtuvan siirtonurmen, lisää kasvualustaan kastelukiteitä (esimerkiksi TerraCottem) sekä juurtumista nopeuttavaa lannoitetta (esimerkiksi Sierraform GT Pre-Seeder) valmisnurmen alle sekä pinnalle.

Näistä tuotteista tarkempaa tietoa:
www.schetelig.com, Sami Kajeniemi 0400 350 138